Historia
Vuonna 1961 Bertel Ekengren perusti rakennesuunnitteluun keskittyneen Insinööritoimisto Bertel Ekengren Ky:n. Toimisto kehittyi haastavien betonirakenteiden suunnittelijaksi ja monet arvostetut arkkitehdit käyttivät toimiston palveluksia. Alkuvuosien tärkeimpiä rakennesuunnittelukohteita olivat mm. Helsingin Kaupunginteatteri, Sibelius monumentti, Ratinan stadion Tampereella sekä Weilin & Göösin painotalo, jonka modernit rakenteet puhuttelevat edelleen nykyisen Näyttelykeskus WeeGeen muodossa.
1960-1970-luvulla yhtiöön hankittiin yksi Suomen ensimmäisistä tietokoneista ja suunniteltiin ohjelmisto, jolla voitiin laskea rakennusliikkeiden palkat. Liiketoiminta sujui hyvin, kunnes ensimmäisen rakennusliikkeen työntekijämäärä kasvoi yli 1000:n. Tällöin ohjelma tuotti väärät laskelmat ja yhtiö joutui maksamaan suuret vahingonkorvaussakot. Yhtiössä päätettiin palata taas perusliiketoimintaan.
1970-luvulla yhtiö otti kokonaisvastuun rakennusten suunnittelusta (rakenne-, arkkitehtuuri-, LVI-, sekä sähkösuunnittelu). Suunnittelu kohteita olivat mm. Helsingin Messukeskus, Wärtsilän kuivatelakka sekä Wihuri Sanduddin tapettitehdas. 1970-luvun lopulla käynnistyivät myös yhtiön ulkomaanprojektit. Yli 100 projektia toimitettiin mm. silloiseen Neuvostoliittoon, Kazakstaniin, Bahrainiin sekä Etiopiaan.
1980-luku oli EKE-Yhtiössä kasvun ja suurten idän rakennusprojektien aikaa. Kasvanut työntekijäjoukko suunnitteli ja toteutti tehtaita, sairaaloita ja kokonaisia asuinkyliä eri puolilla Neuvostoliittoa. Kotimaassa saneerattiin vanhoja rakennuksia (mm. Ateneum) ja aloitettiin pientalorakentaminen.
Konserni laajensi toimintaansa elektroniikkaan ja automaatioon. Idän rakennusprojekteissa tarvittiin automaatio-osaamista, kun rakennettavien tehtaiden tuotantolinjat piti saada automatisoitua. Valtion Rautateiltä Ekelle töihin tullut nuori insinööri keksi, että prosessilaitteiden yhdistämisessä käytettyä väyläteknologiaa voitaisiin soveltaa myös juniin. EKE-Trainnetìä alettiin kehittää yhdessä VR:n kanssa.
Bertel Ekengrenin usko elektroniikkatoimialan kehitykseen oli niin suuri, että konserniin hankittiin 400 hehtaarin maa-alue elektroniikka-alan teollisuuspuistoa varten. Sundsbergin alue sijaitsee vain. 20 km päässä Helsingin keskustasta. Alueen suunnittelu aloitettiin, mutta kunnan kaavoitusviranomaiset eivät innostuneet hankkeesta.
1990-luku oli suurten muutosten aikaa EKE-Yhtiöissä. Neuvostoliiton hajoaminen lopetti suuret rakennushankkeet maassa. Konsernin rakennustoiminta siirtyi Kazakstaniin, joka alkoi öljyvarallisuutensa turvin kehittää infrastruktuuriansa. Maahan suunniteltiin ja toteutettiin mm. voimalaitos, vesilaitos ja leipomo. Maksu rakennusprojekteista saatiin öljynä. Korkealuokkaisen öljyn kuljetukseen hankittiin oma öljyvaunukalusto, jolla öljyä kuljetettiin mm. Suomeen. Myöhemmin öljyä alettiin ostaa myös Venäjältä ja öljytrading nousi konsernin suurimmaksi liiketoiminnaksi liikevaihdoltaan.
EKE-Elektroniikka Oy aloitti kansainvälistymisensä voittamalla projektit Englannin kanaalitunnelijunasta ja Lontoon Metrosta.
Sundsbergin alueen kaavoitus ei edennyt, mutta yhtiö jatkoi asuntorakentamista muilla alueilla.
Vuosikymmenen loppupuolella Venäjän öljykauppa siirtyi suurten toimijoiden käsiin ja Eken öljyvaunut annetaan vuokralle. Suomen puuteollisuudella on suuri pula koivupuusta, jota Venäjän Karjalassa on runsaasti tarjolla, mutta kuljetus on ongelma. Kun Ekellä on jo rautatielogistiikan ja operoinnin hallitseva organisaatio Moskovassa, päätetään hankkia 800 puuvaunua Suomen puuteollisuuden kuljetuksiin.
2000-luvun alussa Sundsbergin-alueen kaavoitus viimein etenee – pääkaupunkiseudulle muuttaa yhä enemmän suomalaisia, ja radan varressa oleva Sundsbergin alue todetaan yhdeksi pääkaupunkiseudun parhaimmaksi asumisen laajentumissuunnaksi. N. 2600 asukkaan Sundsbergin Kartanorannan aluetta päästään suunnittelemaan ja rakentamaan. Kylämäisyydestään ja aktiivisesta asukastoiminnastaan tunnetuksi tulleesta Sundsbergistä rakentuu Suomen laajin puutaloalue ja se valitaan Suomen 4. parhaaksi asuinalueeksi v. 2009. Samana vuonna aloitetaan Sundsbergin-keskusta-alueen (n. 300 ha) alustava suunnittelu yhdessä muiden maanomistajien, kunnan ja Tekesin kanssa.
Vuonna 2004 alkoi pientaloaluerakentaminen myös Virossa. IBE Estonia rakentaa korkealaatuisia pien-, pari-, ja omakotitaloalueita Tallinnaan. Suurimmalla pientaloalueellamme Ülemistessä vaalitaan kyläpäällikön johdolla samaa kylähenkeä kuin Sundsbergissäkin. Latviassa EKE-Latvia aloitti maanhankinnan ja asuntorakentamisen v. 2006.
Yhtiön pitkään omistamalle tontille Helsingin lentokentän viereisellä Aviapolis-alueella aloitetaan logistiikkatalorakentaminen. Talot suunnitellaan pitkäaikaisen vuokralaisen tarpeen mukaisesti.
EKE-Elektroniikka Oy laajentaa toimintakenttäänsä Euroopan muihin maihin, Australiaan, Kiinaan ja Hong Kongiin. Yhtiö lanseeraa uuden ip-sukupolven junanhallintajärjestelmänsä ja voittaa historiansa suurimman projektin Australian Sydneyn lähiliikennejuniin. Yhtiö saneeraa myös Brasilian Sao Paolon metroa maailman ensimmäisiksi ip-pohjaisen junanhallintajärjestelmät omaaviksi metroksi.
Perheyritystaustaisessa konsernissa toteutetaan sukupolven vaihdosta liiketoiminta kerrallaan. Venäjään suurella tunteella suhtautuva EKE-Yhtiöiden perustaja Bertel Ekengren haaveilee vielä yhdestä rakennusprojektista Venäjällä. Kun ostettavaksi tarjotaan tontti Pietarin kansainvälistä lentokenttää vastapäätä, alkaa kiivas suunnitteluperiodi, jossa otetaan taas käyttöön betonirakenteiden rakennesuunnittelun älykkäimmät ratkaisut. Kolmesta14-kerroksista toimistorakennuksesta ensimmäinen otetaan käyttöön kesällä 2009. Maailmanlaajuinen taantuma koettelee kovasti Pietarin toimistomarkkinoitakin, mutta Pulkovo Sky:n suomalaishenkiset tehokkaat tilaratkaisut, korkea teknologia ja luottamusta herättävä palvelu auttaa saamaan vuokralaisia.